Nautitaan kesästä!

Suomalaiseen kesään liitetään usein mielikuvissa suorastaan lupaus upeista keleistä ja rennosta olemisesta. Joku tekee suunnitelmat jo hyvissä ajoin ja aikatauluttaa ne tarkkaan, jotta kesästä saisi kaiken mahdollisen irti ennen syksyn saapumista. Toiselle riittää tieto siitä, että aina se kesä on sieltä tullut ja loma-aika katkaisee arjen oikein mukavasti.

Luonnon kukkeimpaan aikaan kuuluvat myös monenlaiset pistävät ja purevat hyönteiset, jotka tekevät nauttimisesta joskus hieman haastavaa. Samoin touhutessa syntyvät haavat ja nirhaumat. Laitetaan lääke- ja ensiaputarvikkeet kuntoon hyvissä ajoin, niin vahingon sattuessa päästään vähemmällä hätäilyllä. Kesän ApteekkiNyt lehdessämme on artikkelit ötököiden kiusaamille sekä haavanhoidosta kiinnostuneille. Henkilökuntamme on valmis neuvomaan ja auttamaan sinua oikeiden tuotteiden valinnassa, ja poiketessasi voit palauttaa myös talven aikana kertyneen lääkejätteen meille.

Ihon toistuva palaminen lapsena ja muu runsas aurinkoaltistus lisää luomia ja melanoomien vaaraa. Tällekin kesäkaudelle olemme varanneet reilun valikoiman tutkittuja ja testattuja aurinkosuojatuotteita, joiden avulla suurin elimemme eli iho pidetään kunnossa. Eri ihotyypit tarvitsevat erilaiset tuotteet, ja lapselle kannattaa valita tuote, jota hän itsekin mielellään suostuu käyttämään. Vinkkejä tuotteen valintaan löytyy uuden lehden sisäsivuilta. Mukavia lukuhetkiä lehtemme parissa!